Toimintaa ohjaavat periaatteet

Sosiokulttuurinen innostaminen

Sosiokulttuurinen innostaminen tarkoittaa Isosisarus- ja Tyttöjen Tupatoiminnassa sitä, että toiminnassa mukana olevat kävijät ovat aktiivisia toimijoita ja työntekijät ja vapaaehtoiset toimivat tytöille toiminnan mahdollistajina ja innostajina. Myös vapaaehtoisten toimijuuteen kiinnitetään huomiota. Keskeistä on ryhmäidentiteetin ja ryhmään kuulumisen vahvistaminen ja tukeminen. Toiminnan perusedellytyksenä on aidon yhteisön rakentuminen ja sitoutuminen itselle merkitykselliseen ja tärkeäksi koettuun yhteisöön.

Tavoitteena on ryhmien itsenäinen, omaehtoinen ja tavoitteellinen toiminta, jossa aikuinen innostaja toimii tukena ja päävastuun kantajana. Keskeinen tavoite on ihmisen elämänlaadun parantaminen ja tietoisuuden herättäminen epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi ja paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Lähtökohtana on hyvän arjen tavoitteleminen ihmisten omasta kokemusmaailmasta ja arjesta käsin. Innostuksen kautta lapsia ja nuoria tuetaan kasvamaan aktiivisiksi toimijoiksi yhteisössään.

Tyttöjen Tuvalla sosiokulttuurinen innostaminen näkyy mm. siten, että jokainen Tyttöjen Tuvan kävijä voi itse päättää mitä hän haluaa Tyttöjen Tuvalla tehdä. Tytöiltä kysellään aktiivisesti heidän mielipiteitään ja toiveiden ja tarpeiden mukaan pyritään kehittämään toimintaa niiden suuntaiseksi. Tyttöjen Tuvalla on vahva yhteisöllisyys, jonka eteen tehdään töitä. Yhteisöllisyyteen liittyy monia omia tapoja ja perinteitä. Tyttöjen Tuvan nuoret apuohjaajat voivat toteuttaa pienryhmässä ideoimaansa ja valmistelemaansa toimintaa. Tuvalla toimii lisäksi Tupaneuvosto, jossa harjoitellaan yhteistä päätöksentekoa.

Sukupuolisensitiivinen tyttötyö

Sukupuolisensitiivinen työ tarkoittaa Isosisarus- ja Tyttöjen Tupatoiminnassa sitä, että toiminnassa otetaan huomioon tyttöjen ja sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten kehitykselliset ominaispiirteet ja suunnataan toimintaa ottaen huomioon sukupuolen moninaisuus. Sukupuolisensitiivisessä tyttötyössä pyritään tarjoamaan välineitä eheän identiteetin ja minäkuvan rakentamiseksi. Työssä tunnistetaan tyttöjen ja sukupuoleltaan moninaisten erityistarpeet ja stereotyyppiset käsitykset tyttöydestä, jotta niitä voidaan purkaa ja tämän myötä laajentaa tyttöyden ja sukupuoleltaan moninaisten tilaa.

Sukupuolisensitiivinen työ on myös lasten ja nuorten erojen ja monenlaisten olemisen tapojen huomioimista. Jokaisen lapsen ja nuoren voimaantumista, elämänhallintaa ja osallisuutta pyritään vahvistamaan yksilöllisesti. Tyttöjen Tuvalla tämä näkyy mm. siten, että erilaisten leikkien, roolileikkien, näyttelemisen, keskustelujen kautta voidaan etsiä ja vahvistaa omaa itsetuntemusta ja identiteettiä.

Lisää tietoa Suomen muista sukupuolisensitiivisistä setlementtitoimijoista löydät täältä.

Ahjolan Setlementti

Ahjolan Setlementti on perustettu vuonna 1929. Ahjolassa työskentelee noin 70 päätoimista ja runsaat 300 sivutoimista työntekijää.

Setlementtityön tavoite on edistää yhdenvertaisuutta, moniarvoisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Työvälineinä ovat yksilön kunnioitus, moninaisuuden arvostaminen, heikoimpien tukeminen sekä kaiken pohjalla luottamus ihmisiin ja heidän voimavaroihinsa.

Ahjolan Setlementti ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka järjestää ohjattua toimintaa sekä opinto- ja harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille ihmisille Tampereen alueella. Ahjolan työmuotoja ovat opinto- ja kerhotoiminta sekä lapsi- ja nuorisotyö.

  • Kansalaisopisto järjestää vuosittain n. 1 350 kurssia ja koulutusta, joihin osallistuu runsaat 18 000 kurssilaista. Opetustunteja on yhteensä n. 32 500 tuntia vuodessa.
  • Lasten ja nuorten harrastusryhmiä on noin 120, joissa harrastajia on vuosittain n. 1 200. Lisäksi lapsille ja nuorille järjestetään loma-ajan toimintaa sekä erilaisia tapahtumia.
  • Vapaaehtoisten vetämissä aikuisten kerhoissa on vuosittain osallistujia n. 150.
  • Ahjola ylläpitää päiväkotia Kalevassa.
  • Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään 12 ryhmässä eri puolilla kaupunkia.
  • Isosisarus- ja Tyttöjen Tupatoiminta on 6–16-vuotiaille tytöille ja sukupuolensa moninaisesti kokeville kohdennettua toimintaa.
  • Nuorisokahvila Uniikki tekee sosiaalista nuorisotyötä kaupungin ostopalveluna.
  • Mainos-Ahjola vuokraa ulkomainostilaa eri kohteissa.

Lisätietoa muista Setlementeistä ja aatteesta Suomen Setlementtiliiton sivuilta.